Istuin hataralla tuolilla. Tosin tärisin muutenkin, että ei se kyllä minua haitannut. Miten saatoinkaan mokata sillä tavalla? Meidän piti olla yhdessä ikuisesti....
”Onks tää nyt hyvä?” Alexander kysyi ja käänsi katseensa minuun. Makasin sängyllämme ja nojasin siinä olevaan tyynyyn. Olin juuri tullut töistä, ja minua ei sillä hetkellä olisi voinut vähempää kiinnostaa, missä Sybilin kehto sijaitsi. Silmäluomeni tuntuivat jo painavilta, ja ne lerpsuivat tyynesti. Haukottelin ja vastasin. ”Öö..on kai?” ”Voi vittu sun kanssas!” Alexander huudahti. ”Eikö sua oikeesti kiinnosta?” Hän näytti vihaiselta. Olinko muka sanonut jotain väärin? En tosiaankaan. Nousin sängyltä ja tökkäsin Alexanderia. ”Mikä helvetti sua vaivaa? Siitä lähtien kun kerroin sulle et oon paksuna, sua ei ole kiinnostanut mikään muu kuin tää hemmetin vauva! Mä kannan sitä. Mä syötän sitä. Mä teen sen vuoksi kaiken, eikä sua kiinnosta MUN asiat juuri paskaakaan! Mä häivyn.” Olin todella vihainen ja kävelin rennosti pois jättäen Alexanderin makkariimme.
Noin tunnin kuluttua Alexander tuli olohuoneeseen. Katselen televisiota ja napsin karkkeja, joita ostimme muutama päivä sitten, kun meidän PITI pitää elokuva-ilta. Mutta ei. Alexanderia kiinnosti vain vauvan asiat. Ymmärrän sen, mutta kuukauden aikana hän ei ollut edes koskenut minuun. Aloimme erkaantua toisistamme, ja luulin, että hänen pinnansa taisi tosiaan palaa tänään. ”Hei.” Alexander sanoi, kun istahti sohvalle minun viereeni. Hän otti lattialta flanellihuovan ja kääri sen ympärilleni. Katsahdin häneen, ja ensimmäistä kertaa päiviin, edes viikkoihin, näin pilkkeen hänen silmäkulmassaan. Hän otti minun käsivarsistani kiinni ja suuteli minua. Aloimme riisua jo vaatteita pois, kun kuulimme kolahduksen. ”Mikä se oli?” kysyin Alexanderilta peloissani. ”Tuskinpa mikään. Käyn katsomassa.” Alexander vastasi ja halasi minua. Jos tietäisin, mitä sen jälkeen tapahtui, en olisi irrottanut hänestä. Olisin halunnut elää siinä hetkessä, mutta enhän minä voinut tietää tulevaa.
”Hei, Axu. Sua me etittiin. Missäs sitä ollaan oltu? Pelehtimässä huoratyttösi kanssa?”
”Hän EI OLE huora! Rakastan häntä, ja ME saamme lapsen! Et halunnut kuulua hänen tai lapsen elämään enää mitenkään kun kuulit raskaudesta!”
”Te? Tarkoitat kai hän?”
”Painu helvettiin, Mason. Äläkä enää ikinä tule häiritsemään meitä!”
”Enpä usko. *PAM*”
Ja siinä hetkellä, sillä sekunnilla elämäni lähti vyörymään alaspäin. Menetin entisen talomme, ja muutin hätäpäissäni pieneen asuntoautoasuntoon. Nimi tulee siitä, että se on asuntoauton muotoinen, ja myöskin yhtä surkea. Kun näin sen, arvasin että tämän jälkeen mikään ei voi enää onnistua.
